Ajankohtaista

K-Latauksella Kolin kansallismaisemiin

15.9.2020

Artikkelin kuva

Teltta, rinkka ja latauskaapelit Audi e-tron Sportbackin tavaratilaan ja matkamme kohti Kolin kansallismaisemaa on valmis alkamaan. K-Latauksen laajan latausverkoston myötä pitkienkin matkojen taittaminen on täyssähköautolla vaivatonta.

Vettä sataa ja elokuun puoliväli on tuonut mukanaan jo ensimmäiset vivahteet syksystä. Autossamme kaikki on kuitenkin täynnä intoa ja valmiina nauttimaan Itä-Suomen metsien puhtaasta ilmasta sekä päästöttömästä roadtripistä kohti Kolia. Ensimmäisenä etappina yövymme Saimaan rannoilla ja Lappeenrannan Reijolan K-Citymarket tarjoaa retkieväiden lisäksi myös mahdollisuuden auton lataamiseen. Täydellä akulla matkaa olisi seuraavana päivänä mukava jatkaa kohti Joensuuta, josta olisikin enää kivenheitto Kolille. Kolille pääsisi vaivattomasti myös yhdessä päivässä, mutta työpäivän jälkeinen lähtöaika verottaa valon määrää ja telttapaikkaa on mukavampi etsiä valoisan aikaan.

Roadtrip 5

Korkeuserot kaukana horisontissa

Saimaalla aamu alkaa tuulisena, vaahtopäät nousevat Kattelussaaren edustalla ja aamukahvi lämmittää käsiä jo hieman viileän yön jäljiltä. Teltta kasaan ja kaikki kyytiin, Audi tervehtii meitä lähes 300 kilometrin kantamalla ja ajoaikaa Joensuuhun on vain vajaa kolme tuntia. Audi e-tron Sportback tarjoaa tasaista kyytiä ja kuljettajan avustusjärjestelmät huolehtivat turvallisuudesta maanteillä. Ohjaamo on tilava ja kaikki tarvittava mahtuu helposti takakonttiin. “Pitkille matkoille on varmasti vaikeaa löytää toimivampaa täyssähköä”, toteaa apukuski säätäessään penkkiään yhä rennompaan asentoon.

Roadtrip 4

Lähestyessämme Joensuuta akkua on jäljellä vielä reilusti ja 50kW:n pikalaturi Pilkon K-Citymarketilla täyttää vajeen pikaisesti. Koli alkaa jo siintäämään horisontissa. Kolia lähestyessä syksyinen tihkusade muuttuu kesäiseksi poutasääksi. Korkeuserot alkavat kerrostumaan horisontissa ja e-tron taittaa kilometrejä vakuuttavasti. Koko seurueemme on ulkoilmaihmisiä ja Kolin kauneus on kaikilla jo kirkkaana mielessä. Kohteen parkkipaikalle käännyttäessä Audi ilmoittaa viereisistä autoista tutuin äänimerkein, kameroiden ja tutkien avulla isolle autolle löytäisi varmuudella paikan myös hellepäivien tungoksesta. Näin elokuussa tilaa on kuitenkin reilusti ja täydellinen vaellussää kutsuu viihtymään. Ukko-Kolin näköalatasanne rentouttaa heti mielen ja viimeistään vajaan kymmenen kilometrin reippailun jälkeinen pulahdus Pieliseen pyyhkii tulomatkan pölyt seurueestamme.

Roadtrip 2

Pielisen poikki Patvinsuolle

Kolmas päivä käynnistyy yhdellä upeista telttapaikaksi merkityistä rannoista kansallispuistossa. Viereinen telttakunta on herännyt meitä aikaisemmin ja aamupalaa tehdessämme he tekevät jo lähtöä kanooteilla lähes satumaisen usvan leijallessa yhä järven yllä. Meidän matkamme jatkuu kuitenkin autolla ja aamun kevyen jalottelun jälkeen olemmekin päättäneet suunnata keulan vielä astetta rauhallisempiin maisemiin. Patvinsuon Kansallispuisto on yksi maamme erämaisimmista kansallispuistoista, jonka kauneuden kruunaa Suomunjärvi. Järvellä on rantaviivaa 34 kilometriä, josta jopa 24 kilometriä on täysin valkoista hiekkarantaa.

Matka Patvinsuolle sujuu leppoisasti, meillä ei ole tarvetta ladata akkuja ja matkaevääksi hankitut Kolin Keitaan kuuluisat karjalanpiirakat tuovat hymyn kaikkien huulille. Kolin vaimea vilinä muuttuu tunnin siirtymän aikana totaaliseksi hiljaisuudeksi. Viimeiset kilometrit ajetaan yksinäisyydessä metsän keskellä ja sähköauton äänettömyys tehostaa vaikutelmaa entisestään - emme ikinä uskoisi olevamme vain reilun tunnin päässä Joensuusta.

Roadtrip 3

Metsänvartijan mökki tuo mielenrauhaa

Teltta, auto ja riittävä määrä seikkailumieltä mahdollistavat suunnitelmien nopeankin muokkauksen, eikä yöpaikkoja ole tarvetta varata ennakkoon. Seuraavaksi yöksi luvattu rankkasade kuitenkin kannustaa meitä tiedustelemaan mahdollisia majoitusvaihtoehtoja Patvinsuolta ja onnekkaasti vapaana onkin vielä vanhaan metsänvartijan tilan navettaan kunnostettu kaksikerroksinen varaustupa. Patvinsuon ainutlaatuinen luonto ja vähän kävellyt polut johdattavat seuruettamme yhä syvemmälle metsiin. Päivävaelluksen jälkeinen rantasauna ja kirkasvetinen Suomujärvi virkistävät mielen. Ylimääräisiä ääniä ei kuulu, eikä muita ihmisiä näy missään. Näkymät erämaajärven suuntaan salpaavat hengen ja autiot hiekkarannat antavat ajatuksille tilaa.

Roadtrip 6

Kohti kotia

Metsänvartijan vuokratuvassa vietetyn kuivan yön ja erämaajärvessä suoritetun aamu-uinnin jälkeen on aika suunnata kohti Helsinkiä, jonne matkaa on reilu 500 kilometriä. Paluumatkankin lataukset hoituvat kätevästi K-Latauksen pikalatausasemilla ja suunnittelemmekin ajavamme etelään kahden pysähdyksen keinoin - ensin Joensuussa akku täyteen ja myöhemmin Mikkelissä vielä hieman lisävirtaa kahvitauon lomassa. Itä-Suomen jylhät korkeuserot ja mahtavat metsät ihastuttivat jälleen kauneudellaan, ja Audi e-tron Sportback toimitti roadtrip-auton virkaa täydellisesti. Valkoinen ratsumme taittoi matkan vailla ongelmaa ja sisätilat sekä akun riittävyys yllättivät meidät iloisesti.

“Sähköautolla taitettu roadtrip oli kaikinpuolin miellyttävä kokemus ja K-Lataus-verkoston tarjoamat laajat latausmahdollisuudet helpottivat reittisuunnittelua.”

Teksti ja kuvat: Joonas Ojala

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Näytä kaikki
x

Anna palautetta

Kehitämme palveluitamme jatkuvasti asiakkaidemme toiveiden ja tarpeiden mukaan. Annathan siis meille palautetta, jotta voimme kehittää toimintaamme.

Hups, nyt taisivat kaapelit mennä ristiin, ja palautteesi lähettämien epäonnistui. Kokeilethan hetken kuluttua uudelleen. Mikäli palautteen lähetyksessä on vielä ongelmia, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme numerossa 0207 350 333.
Kiitos viestistäsi!
Lähetä
x

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme saat säännöllisesti tietoa ja uutisia K-Lataus-verkoston rakentamisesta sekä siihen liittyvistä palveluista. Voit perua tilauksen milloin haluat. Pysy siis uutistemme etulinjassa ja tilaa uutiskirjeemme!

Hups, nyt taisivat kaapelit mennä ristiin, ja uutiskirjeen tilaaminen ei onnistunut. Kokeile hetken päästä uudestaan. Mikäli tilaamisessa on vielä ongelmia, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme.
Kiitokset uutiskirjeemme tilaamisesta!
Lähetä
x

Tilaa K-Lataus-tunniste

Hienoa, että haluat K-Lataajaksi! Pääset käyttämään latauslaitteita tilaamalla ilmaisen K-Lataus-tunnisteen, jonka voit ripustaa vaikkapa autosi avaimeen. K-Lataus-tunniste lähetetään sinulle toimittamalla se antamaasi osoitteeseen viikon sisällä. Saat onnistuneesta tilauksesta vahvistuksen K-Tunnuksen luomisen yhteydessä rekisteröimääsi sähköpostiosoitteeseen.

Hups, jokin meni pieleen tunnisteesi tilaamisessa. Kokeile hetken päästä uudelleen. Mikäli tilaamisessa on ongelmaa, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme numerossa 0207 350 333 tai lomakkeella.
K-Lataus-tunnisteen tilaus onnistui. Toimitamme sen sinulle viikon sisällä. Tarkistathan vielä tilausvahvistuksen sähköpostistasi. Huomioithan, että vahvistuksen saapumisessa voi kestää muutamia tunteja.
Lähetä