Ajankohtaista

K-Lataus kasvaa vuoden 2021 aikana kahdellakymmenellä uudella latausasemalla

20.4.2021

Artikkelin kuva

Investoinnit K-Lataukseen jatkuvat voimakkaasti vuoden 2021 aikana painottuen suurteholatausasemiin. Suomeen tullaan rakentamaan vuoden aikana kaksikymmentä uutta K-Lataus-asemaa. K-Lataus on Suomen suurin pikalatausverkosto.

K-Latauksen vuoden 2021 kohteet painottuvat kasvukeskuksiin. Investointeja ollaan tekemässä erityisesti pääkaupunkiseudulle, Tampereelle ja Turkuun. Myös Lahden ja Jyväskylän alueelle on suunnitelmia. Uusia asemia on varmistunut 17 kappaletta, jonka lisäksi neuvottelut ovat käynnissä muutamista lisäkohteista. Ensimmäisten kohteiden aikataulut tarkentuvat lähiviikkojen aikana. Kesän aikana on suunnitteilla suurteholatausasemien avaukset Helsinkiin, Heinolaan, Jyväskylään sekä Kuusamoon.

”Me K-ryhmässä uskomme, että latausverkostot kehittyvät parhaiten kysyntää seuraamalla ja siihen vastaamalla. Vuoden investointisuunnitelma onkin tehty asiakastoiveet mielessämme. Erityisen iloinen olen siitä, että voimme viimein kertoa täyttävämme yhden toivotuimmista toiveista: tänä vuonna K-Lataus saapuu myös Kuusamoon. Kerromme uusista latausasemista tarkemmin sitä mukaa, kun avauspäivämäärät lähestyvät”, K-ryhmän autotoimialan jälkimarkkinoinnista ja K-Latauksesta vastaava johtaja Tom von Bonsdorff sanoo.

Vuoden 2021 investoinnit painottuvat suurteho- ja pikalatauspisteisiin. Myös peruslatauspisteitä tulee, mutta laitemäärät ovat aiempaa pienempiä. Investoinnit kasvattavat merkittävästi K-Latauksen suurteholatausasemien määrää: tällä hetkellä verkosto sisältää kolme IONITY-asemaa.

”Autojen latausnopeuksien ja akkukokojen kasvaessa tulee myös latausverkoston kehittyä. Lisäksi haluamme parantaa lataustarjontaa myös matkaliikennettä silmällä pitäen rakentamalla suurteholatausasemia valtateiden varrella oleville kauppapaikoille. K-Lataus on merkittävässä roolissa sähköistämässä Suomea. Sähköautot kiinnostavat voimakkaasti, mutta niiden yleistymisen kannalta keskeistä on, että latausverkosto on tarpeeksi kattava ja tarjoaa riittävän nopeaa latausta sekä täyssähköautoille että ladattaville hybrideille”, von Bonsdorff kertoo.

Pikalatausmäärät kasvaneet dramaattisesti

Latausverkoston kasvattamista perustelee paitsi sähköautojen jatkuva yleistyminen, myös nykyiset asiakastarpeet. K-Latauksen pikalatausmäärät kasvoivat vuoden 2020 aikana 30 %. Merkittävintä kasvu oli joulukuussa, jolloin latausmäärät kasvoivat yli 40 % edellisvuoteen verrattuna. Vuoden 2021 ensimmäisellä kvartaalilla pikalatausten määrä on suorastaan räjähtänyt: tammi-maaliskuussa 2021 pikalatausmäärät kasvoivat 130 % edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

”Viimevuotinen kasvu latausmäärissä on käytännössä täysin orgaanista, sillä avasimme viime vuonna vain kaksi uutta asemaa: Lahteen ja Vaajakoskelle. Tänä vuonna odotukset latausmäärien kasvulle ovat erittäin suuret, kun pääsemme avaamaan merkittävän määrän uusia pisteitä. Tilausta selkeästi on, kun sähköautokanta Suomen teillä kasvaa tällä hetkellä kovaa vauhtia. Lisäksi sähköautoilijat ovat mukavasti omaksuneet sähköauton latauksen osana kauppareissua. Tästä kertoi osaltaan myös alkuvuodesta tekemämme asiakastutkimus jossa, lähes 90 % vastanneista kertoi lataavansa autoaan kaupan parkkipaikalla tai -hallissa samalla, kun käyvät ruokaostoksilla”, von Bonsdorff kertoo.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Näytä kaikki
x

Anna palautetta

Kehitämme palveluitamme jatkuvasti asiakkaidemme toiveiden ja tarpeiden mukaan. Annathan siis meille palautetta, jotta voimme kehittää toimintaamme.

Hups, nyt taisivat kaapelit mennä ristiin, ja palautteesi lähettämien epäonnistui. Kokeilethan hetken kuluttua uudelleen. Mikäli palautteen lähetyksessä on vielä ongelmia, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme numerossa 0207 350 333.
Kiitos viestistäsi!
Lähetä
x

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme saat säännöllisesti tietoa ja uutisia K-Lataus-verkoston rakentamisesta sekä siihen liittyvistä palveluista. Voit perua tilauksen milloin haluat. Pysy siis uutistemme etulinjassa ja tilaa uutiskirjeemme!

Hups, nyt taisivat kaapelit mennä ristiin, ja uutiskirjeen tilaaminen ei onnistunut. Kokeile hetken päästä uudestaan. Mikäli tilaamisessa on vielä ongelmia, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme.
Kiitokset uutiskirjeemme tilaamisesta!
Lähetä
x

Tilaa K-Lataus-tunniste

Hienoa, että haluat K-Lataajaksi! Pääset käyttämään latauslaitteita tilaamalla ilmaisen K-Lataus-tunnisteen, jonka voit ripustaa vaikkapa autosi avaimeen. K-Lataus-tunniste lähetetään sinulle toimittamalla se antamaasi osoitteeseen viikon sisällä. Saat onnistuneesta tilauksesta vahvistuksen K-Tunnuksen luomisen yhteydessä rekisteröimääsi sähköpostiosoitteeseen.

Hups, jokin meni pieleen tunnisteesi tilaamisessa. Kokeile hetken päästä uudelleen. Mikäli tilaamisessa on ongelmaa, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme numerossa 0207 350 333 tai lomakkeella.
K-Lataus-tunnisteen tilaus onnistui. Toimitamme sen sinulle viikon sisällä. Tarkistathan vielä tilausvahvistuksen sähköpostistasi. Huomioithan, että vahvistuksen saapumisessa voi kestää muutamia tunteja.
Lähetä